Aina sanotaan, että nuorten seikkailut ulkomaille kasvattavat henkisesti. Etupulpetin Liisa-Leenat tulee Australian vaihto-vuodeltaan takaisin hehkuvina sanavalmiina nuorina naisina valmiina lääkärin opintoihin. Olen täällä seikkaillut kohta kolmisen kuukautta. Tuntuu, että olisin ollut kauemmin, mutta samalla aika kiitää niin nopeasti. Mitä olen oppinut itsestäni? Olenko saavuttanut harmonian ja tiedänko nyt tasan tarkkaan mitä haluan elämältäni?
En todellakaan, tuntuu, että olen ehkä vielä vähän enemmän hukassa kuin tänne tultuani.
Asioita joita kuitenkin olen oppinut:
1. Napanuora ei katkee, se venyy. Tavoitteena oli tänne tullessa katkoo napanuora mun ja äidin väliltä, mutta taitaapi olla, että sitä ei tuu koskaan tapahtumaan. Fiksuna tyttonä soitan aina vieläkin äitille kun on joku ongelma täällä. Soitan vaikka ei olisi ongelmaa, soitan vaikka ei olisi asiaa. Tiedän, että mama ei nyt pääse auttamaan, mut tieto siitä, että se vastaa aina puhelimeen (jos ei ole hukannut sitä) on tärkeä. Täytän tosiaan ensi kesänä 21. Mission failed.
2.Finnish nightmares on asioida pankissa. Käyn pankissa tosi usein, koska saan mun palkan chekkinä, ja olen unohtanut nettipankin salasanan 403 kertaa ja sit muuten vain kokoajan jotain ongelmia.Kuitenkin, kaikki pankin tyontekijät tietää mun nimen ja on oppinut ymmärtämään, että en tuu ikinä muistaa mun nettipankin salasanaa. Enkä vieläkään tiedä miten chekki talletetaan. Ovesta sisään astuessani kuuluu iloinen'' Heyy Jasmin how are you today? Problems with your online banking again?". Amerikkalaiset koittaa olla avuliaita ja mukavia, koen sen lähinnä vittuiluna. Vihaan käydä pankissa, välttelen sitä niin paljon kuin pystyn. AHDISTAA sellaiset mukavat ja palvelualttiit tyontekijät, kaipaan Suomen mutrusuita.
3.Mun kärsivällisyys on ääreton. Olen harjoitellut Suomessa kärsivällisyyttäni muutamien poikaystävien ja niiden tapaisten kanssa. Kaiken näkoisiä lapsia sitä on tullut deittailtua. Täällä en deittaile niitä, mutta samantapaista hermojen rassaamista on 3-vuotiaiden kanssa.Täällä lentää perunamuussi seinään kaaressa ja mun ilme ei ees värähdä. Eli oikeastaan voin vain kiittää eksiäni vaikka aikoinaan vitutti niin paljon ettei tiennyt miten suhtautua, kiitos kun ette kasvaneet koskaan aikuisiksi.
4. Tää kuullostaa aika elämäm koulu roskalta, mutta nyt tiedän ketkä on ystäviä, ja ketkä ei. Sama pätee täällä, en jää jokaiseen uuteen tuttavuuteen roikkumaan, kyllä ihmisestä näkee onko aito vai ei. Suomessa en jotenkin tajunnut tätä.
5. En tiennyt tarvitsevani mm. kaiken. Amerikka on kuluttajien maa, ja olen ostellut täällä sellaisia asioita, joita en ikimaailmassa ostaisi Suomessa. Esimerkiksi ostin 30 dollaria maksavan peukalon kokoisen purkin hiusoljyä, joka haisee kanelipullalta. Kaduttaa.
6. Amerikkalaiset on niin huonoja ajamaan autoa, että heihin verrattuina olen hyvä kuski.
Mitä muuta kuuluu? Mä lähden valloittamaan uutta osaa Amerikasta muutaman viikon kuluttua. Muutan Chicagoon. Siellä mua odottaa uusi perhe. Asioita nykyisestä perheestä en tule teille koskaan kertomaan, koska olen aikuinen ja amerikkalaiset osaa käyttää Google kääntäjää. Ei oo hyväksi kirjoitella nettiin pahaa toisista, vaikka ne kuinka sen ansaitsisivat. Nää kolme kuukautta on ollut sellainen tyypillinen Au pair kauhutarina. Itkin ilosta, kun kuulin saaneeni uuden perheen.
Kommelluksia ja uusia wtf-tilanteita Chicago varmasti tarjoaa. Onhan se Amerikan kolmanneksi suurin kaupunki Nycin ja Losin jälkeen. Pikku Suomityty saattaa olla enemmän ja enemmän sekaisin suurkaupungin sykkeessä.
Ps. Seuratakaa mun snapchattia jasminnordman. Ei siel mitään hyvää koskaan oo, mut kantsii silti seuraa.
