Sivut

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kasvisruokavalio burgereiden maassa

Olen ruoasta jo puhunut aikaisemmin, mutta koska aihe on lähellä sydäntä, tahdon tehdä aiheesta uuden postauksen. Mun ruokavalioon ei kuulu punainen liha. Kanaa ja kalaa syon muutamia kertoja kuukaudessa. Muuten porskutan kasvisruoalla. Tämän lisäksi olen erittäin nirso. Joten jos olet joskus nähnyt mut kaupassa hyllyjen välissä itkua vääntämässä, olen yrittänyt vain keksiä viikon ruokalistaa. Tiedostan itsekkin vaikeuttavani  elämääni liikaa, joten jos vielä vähän vaikeammaksi sen voisin tehdä: olen alkanut suosimaan vegaani ruokaa ( ja kosmetiikkaa). 

Suomalaisena olen tottunut siihen, että ruokaa saa K- ja S-kaupoista, Lidlistä ja Siwasta. Itse suosin Lidliä ja kierrän K-kaupat kaukaa.Turun Vegekauppa ehti myos olemaan suosikki hetken aikaa ennen muuttoa. Kaikissa peruskaupoissa on melko samanlainen valikoima, joissain parempi ja joissain huonompi. Amerikassa ei oo (onneksi) muutamaa kauppaketjua jotka voivat mielin määrin kiristää hintoja ja sitten iltapäivälehtien sivuilla hehkuttaa kun on alentanut ruisleivän hintaa 0,2 sentillä. Ei, täällä on niin monta eri ruokakauppaketjua, että en edes tiedä niitä kaikkia saatikka tiedä niiden eroavaisuuksia. 

Suomessa ajattelin , että kasvisruokahifistely on niin vaikeeta ja valikoimaa on liian vähän.

Sitten kun olet yli kuukauden Amerikassa metsästänyt mm. tofua, halloumia ja soijarouhetta alat ymmärtämään olleesi väärässä. Vegaanijuttuja kuten vegaanijuustoja ja muita olen kaipaillut täällä lihahelvetissä. 
Tänään otin päivän tavoitteeksi loytää mulle sopivaa ruokaa, ihan sama kuinka monta kauppaa täytyisi käydä läpi. 10 mailin ja kahden kaupan jälkeen olin taas vähän viisaampi. Pala halloumia maksaa 9 dollaria! Meinas itku tulla, halloum kuuluu ihan mun suosikkeihin. Suomessa vastaavan palan saa 2-4 eurolla. Soijarouhetta en vieläkään loytänyt. Mutta loysin muuta kivaa. Erityisesti vegaanipekonia odotan innolla, nyt mäkin saan darraruokaa.
Vaikka muutan uuteen maahan, en mä ruokavaliostani tingi. Kyllä näilläkin vaihtokilot kerrytetään. Lompakko kylläkin tyhjenee paljon nopeammin kuin Suomessa. Nälkäisiin tunnelmiin moikka ps. lisää postausideoita saa laittaa :)

maanantai 21. syyskuuta 2015

Miehet on vähän niinkuin torakoita

Lauantai illalla koin jotain mun pientä mieltä järkyttävää. Olin onnellisena kipuamassa omaan kerrokseeni (mulla on tän talon ylin kerros itselläni) ja huomasin katossa roikkuvan kaverin. Torakka. Olen elämässäni vain kerran tormännyt (kuolleeseen) torakkaan New Yorkissa. Pienen pohdinnan jälkeen päätin olla aikuinen, ja lähdin alakertaan ilmoittamaan havainnostani hostäidille, jos hän vaikka tulisi liiskaamaan torakan. Yhdessä muka niin urheina aioimme metsästää tämän yksilon ja homman piti olla sillä selvä. Hostmama tarttui pyyhkeeseeni, joka roikkui tuolilla, aikeissa huitaista katossa roikkuva torakka alas. Pyyhkeestäni pomppasi toinen torakka kipittämään lattialle. Tässä vaiheessa kuvittele keski-ikäinen amerikkalainen nainen ja 20-vuotias suomileidi pomppimassa tasajalkaa väistellen torakoiden marssia lattialla. Voin kertoa, että nää oli jotain torakoiden Usain Bolteja kipitysvauhdista päätellen ja niitä oli semi mahdoton saada kiinni ja listittyä. Lopulta hostmama hakkasi torakat kuolleiksi mun kengällä. Torakat on siitä kamalia, että ne ei kuole millään. Aina kun olimme varmoja niiden kuolleen, ne jatkoivatkin kipittämistä. Lopulta mun kerros ruiskittiin täyteen myrkkyä ja mä muutin vierashuoneeseen. Joskus kun uskallan palata takaisin, nukun varmaan aina valot päällä, sillä torakat pelkää valoa ja oon aika varma että niitä on lisää.

Miten nää torakat liittyy sitten aiheeseen, josta alunperin lupasin kirjoittaa? Amerikkalaiset Tinderissä, tottakai. Mun Tinder historia on varmaan aika normaali. Latasin sen aluksi koska se kuullosti niin tyhmältä ja halusin nähdä ketkä tyhmät kaverini ovat alkaneet käyttää sovellusta. Aluksi se oli vain stalkkausta. Myohemmin aloin selata Tinderiä tylsyyteeni ja onhan se hauskaa itsetunnon kohtusta (jos väität muuta, valehtelet). En käy Tindertreffeillä ja yleensä poistan matchin jos se puhuu liikaa (:D). Tykkään kuitenkin ulkomailla hyodyntää Tinderiä paikallisten tapaamisessa. Oon tehnyt sitä Ruotsissa ja niin teen sitä täälläkin. Jos en ole kiinnostunut en yleensä jaksa jatkaa edes keskustelua ''Moin'' jälkeen.

En tajunnut mitä olen tekemässä. Torakoissa ja mun Tinder pareissa täällä Amerikassa on paljon samaa. Väitän, että jokainen kenelle olen painanut sydäntä, on tullut matchi. Ja kaikki tulevat juttelemaan. Ne vaan jatkaa ja jatkaa. Ei kuole millään. Nimittäin keskustelu. Jos en ehdi vastaamaan "hyvää huomenta" viestiin, sieltä tulee varmasti illalla seuraavaksi " hey how are you doing". Tässä vaiheessa laitan jo jarrua. Ja vaikka en siltikään vastaa, tulee hyvän yon toivotukset. Ja seuraavana aamuna rumba jatkuu. 
Mun ajatusmaailma on nykyään ainakin sellainen, että jos mun viestiin ei vastata, en lähetä enää uusia viestejä ja jatkan elämääni. Haluaisin tietää mitä nää paikalliset urhot oikeen ajattelee. Olen niin kiireinen, että en katso puhelintani vuorokauteen? Yeah, rigth nyt on vuosi 2015.
Toinen asia, mikä amerikkalaisten tinderkäyttäytymisessä ärsyttää on ainainen kehuminen. Olen maailman kaunein, ihanin, kuumin ja varmasti maailman kaunein ihminen. Ihan varmasti. Huonon itsetunnon omaavat Suomitytyt olkaa hyvä, ja ottakaa ensimmäinen mahdollinen lento kohti USA:ta! Täällä miehet osaa kertoa sulle just sen mitä haluat kuulla. Jos oot kylmä ja skeptinen niinkuin mä, sua vaan lähinnä ärsyttää tämä(kin). Tää on osakseen myos kulttuuriero. Täällä kaikki on honey, babe, sweetie ja darling. Musta on okei jos joku sun tuttu ihminen kutsuu sua näillä, mutta se ei oo okei jos joku sun Tinder pari luulee et oot sen bae. Sillä ei oo oikeutta tehdä niin. Ja näihin Tinderjuttuihin palatakseni, ei, en oo poistanu sitä vielä. Ja ei, en ajattele olevani Miss Universum, vaan tiedän että näin miehet käyttäytyy kaikkien kanssa. 

Nyt joku miettii, onko kaikki miehet tälläisiä Amerikassa? Vastaus on sekä joo ja ei. Olin yoelämässä katselemassa  kavereiden kanssa ja en voinut uskoa silmiäni. Kun mua pyydettiin tanssimaan klubilla ja sanoin ei, mies lähti. Sille ei tarvinnut tiuskia ilkeyksiä, katsoa murhaavasti tai muuta suomalaiseen kulttuuriin tyypillistä. Mies ei myoskään ottanut nokkiinsa, vaan hymyili, ja jatkoi hauskanpitoa. Meidän epämääräinen tyttoryhmä sai myos tanssia rauhassa keskellä ihmisjoukkoa. Yoelämä oli super positiivinen kokemus ja meillä oli hauskaa.




Vikaksi, haluan kiittää kaikista täntyyppisistä palautteista. Koitan pitää blogin just sellaisena, mielenkiintoisena, minkälaista haluaisin itsekkin lukea. Mulle saa laittaa ehdotuksia, mistä haluaisitte mun kirjoittavan. Onko mielessä joku kysymys mihin osaisin vastata tai muita postausideoita? 



Täällä kesä vain jatkuu ja tällähetkellä odotan innolla syksyä, sillä kuulin, että torakat kuolee kun lämpotila tippuu ♥

maanantai 14. syyskuuta 2015

Amerikka vs Suomi part 1

Eroavaisuuksia on niin paljon, joten ajattelin kirjoittaa monta postausta niistä. Ensimmäinen eli tämä perustuu ensimmäisiin viikkoihin, eli pintaraapaisu aiheesta vain. Eli Suomen ja USA:n eroavaisuuksia, olkaa hyvät! Olen ollut maailman laiskin kuvaamaan täällä, joten nauttikaa kuvia naapurustostani (kuvan puut eivät kuulu juttuun, niinkuin Ilta-Sanomat kirjoittaisi).

RUOKA

Stereotypia lihavista amerikkalaisista on ainakin Pohjois-Carolinassa ja New York Cityssä väärä. En ole nähnyt kuin muutaman todella ylipainoisen ihmisen. Veikkaan, että tää on aluekohtaista. Kuitenkin, miten lihavat liittyy ruokaosastoon? 
Jos haluaisin olla lihava, täällä se olisi superhelppoa. Sipsejä, limsoja, karkkeja on valtavasti. Joka kaupassa myydään sipsejä ja limsaa. Jopa apteekeissa. Apteekeista saa myos pakastepitsaa ja muuta sinne 'kuuluvaa'. Amerikkalaiset on sokeri- ja hiilarikansaa. Donitseja, kakkuja, muffineita myydään jokapaikassa. Aamupala on muroja, leipää, amerikkalaisia pannukakkuja tai valmispuuroa, eli pelkkää sokeria.
Mitä ikinä haluatkaa, saat sen pakastealtaasta. Väitän, että täällä ei ole mitään mitä ei saisi pakkasesta. Walmart on yksi iso pakasteallas. Säilykkeet ja valmismiksit ovat myos suuressa suosiossa. Itse oon tottunut katsomaan mitä suuhuni laitan, ja nämä aion kiertää kaukaa. Erittäin kaukaa. Jos olet joskus nähnyt ''Only in Walmart'' kuvia, ne on valitettavasti arkipäivää Walmartissa. Surkuhupaisa, mutta edullinen kauppaketju.
Juttu jonka mukaan amerikkalaiset laskee ranskalaiset ja sipsit vihanneksiksi ei ole totta. Nää tyypit täällä ei oo tyhmiä.
Kuitenkin, jos amerikkalaiset luulevat syövänsä terveellisesti, he syövät viinirypäleitä (ehkä huonoin hedelmä valinta), ostavat kanahampurilaisen (ovat kuulleet, että kana on terveellistä) ja jos hampurilaisessa on salaattia se on valmistettu "puhtaista raaka-aineista". Välillä on vähän naurussa pidättelemistä kuunnellessani näitä juttuja. Gotta love this people.
SOSIAALISUUS, TAVAT JA MENOT

Small talk. Tuo käsite jonka toivoisin rantautuvan myos Suomeen. Ensimmäisenä viikkona näytin peuralta ajovaloissa aina kun minulta kysyttiin pankkiin, kauppaan, apteekkiin,salille tai muualle mennessä ''Hey how are you doing?". Minulla kesti kauan, ennenkuin tajusin  mitä siinä tilanteessa kuuluu toimia. Siihen vastataan "good" tai "good how are you?" etkä tule saamaan siihen useinkaan edes vastausta.
Istuin pankissa hankkimassa pankkikorttiani, ja en voinut uskoa korviani kun hostäiti keskusteli virkailijan kanssa kenet tapasi ensimmäistä kertaa. He puhuivat kuin olisivat parhaita ystäviä. Puhuttiin avioelämästä, koripallosta, tyostä ja aivan kaikesta. Minun ja virkailijan keskustelu oli kutakuinkin " Oh Finland, you guys have a long winter there rigth?" "Yes" "Lots of snow? do you like snow?" "Yes, no."  No, sanotaanko näin, että olen hidas lämpeämään. Suomessa kun menet pankkiin, puhut vain siitä, minkä takia olet siellä ja istut ahdistavassa hiljaisuudessa virkailijan näppäilessä konetta. 
New Yorkissa opin, että amerikkalainen on tarinoitsija. Amerikkalainen pystyy helposti selittämään tarinaa kauppareissustaan 20 minuutia. Otin aikaa. Juuri kun luulet tarinan olevan loppumassa, kerrataan kohokohdat vielä. Uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen. Tämä on itseasiassa erittäin raivostuttavaa. Olen ehkä saanut selityksen sille, miksi amerikkalaisissa tv-ohjelmissa on aina se kertaus mainoskatkon jälkeen.
Toinen asia, mistä pidän on ruokakulttuuri. Täällä ruoka ei ole sen erityisemmin halvempaa kuin Suomessa, mutta kaikki käyvät aina syomässä illallista ulkona. Vaikka joka päivä, se on ok. Rakastan illalisia ravintolassa, ruoka on todella hyvää. Illallinen syodään vasta 6-9 aikaan illalla, ja siihen on suomityton mahalla ollut totuttelemista.
Muita pikkujuttuja, joista en niinkään pidä. Kaupassa ollessa sulta kysytään kokoajan kysymyksiä. Onko kaikki hyvin? loydätko kaiken tarvitsemasi? Onko kaikki varmasti hyvin? Ihan varmastikko? Suomityttoä nämä kysymykset hieman rasittavat, ja olen koittanut kehittää ilmettä, jolla tekisin selväksi, että en tarvitse apua. Olen huomannut jos kysyy tarpeeksi monta kertaa ''sorry what did you say?'', innokkat amerikkalaiset lopettavat.

Kengät jalassa hengailu ei oo mun juttu. Kolmen lapsen perheessä keittio on kuitenkin hyvä mesta pitää kengät jalassa. Ruoka,  muovailuvaha ja muu tahtoo lentää usein lattialle. Perheessä myos kuolaa erittävä koira. Nam.

JA PALJON MUUTA

Lopuksi vielä pikkujuttuja. Amerikkalaiset on kohteliaita. TV on jokapaikassa. Kuntosali, jossa käyn on täynnä telkkareita. Naisten pukuhuoneessa on erikseen vielä huone missä on telkkareita. Nää on pahasti tv:n orjia, ja ohjelmat on yhtä tasokkaita kuin vaikka meidän Vain Elämää. Tai pahempaa. Radiossa puhutaan aina samaan aikaan, joka kanavalla. Se on joku juttu täällä. Radiossa soitetaan myos oikeasti ehkä yhdeksää eri kappaletta. Kolmea Justin Bieberiä, kolmea Taylor Swiftiä ja loput ovat ajankohtaisia hittibiisejä. Osaan kaikki jo ulkoa. Olen myos alkanut pitämään Justin Bieberistä. Se on ehkä isoin muutos jonka olen itsessäni huomannut. Minut on aivopesty.
Suomessa minua ei voisi vähempää kiinnostaa hengailu Hansassa tai Kampissa. Täällä ostoskeskukset on oikeesti viihdyttäviä ja niistä loytyy ihan mitä tahansa. Hassua mielestäni on se, että amerikkalaiset eivät halua ikinä kävellä mihinkään, mutta silti heidän ostoskeskuksensa ovat VALTAVIA. Siellä sitten liikutaan ihmeellisillä sähkomopoilla halutessaan. Minut yllätti myos rakkaan ruotsalaisen ketjun, H&M, yleisyys täällä. H&M on joka kauppakeskuksessa.

Joka paikassa on Drive Trough mestoja. Eli voit asioida mm. kaupassa, pankissa, apteekissa, automaatilla autostasi käsin. Aika kätevää, jos ei voi sietää kävelyä.

Amerikka on ihana ja samaan aikaan koominen. Tämä varmaan riittää tällä kertaa. Kysymyksiä saa heittää jos joku asia jäi kiinnostamaan. Ensikerralla koitan saada postausta aikaiseksi yöelämästä ja Tinderistä!


perjantai 4. syyskuuta 2015

City of dreams

New York City. Eh, Eh, Eh what else can I say?

Tää kaupunki oli just niin upea ja vielä vähän parempikin kuin osasin aatella. En ole koskaan ennen ollut niin ihmeissäni mistään. Nycissä tunnet olosi pieneksi, ja silti niin mahtavaksi. Jet lag oli armollinen, lähes olematon. Ensimmäiset päivät niska kipeenä katselin pilvenpiirtäjiä enkä tajunnut edes missä olin. Nyc oli upea, antoisa ja ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ehkä teen viikonloppureissun vielä sinne.

Nyt olen viikon viettänyt hostperheessä. Vanha au pair on täällä hetken kanssani samaan aikaan. Ollaan käyty lounaalla, shoppailemassa ja tapaamassa ihmisiä. Arki alkoi heti samana päivänä kun tulin. Heti hommiin, sopii mulle.

Mulla olis nyt jo mielessä niin paljon Suomi vs. USA juttuja vaikka olen täällä vasta melkein kaksi viikkoa viettänyt. Säästän ne seuraavaan kertaan!