Chicago why did you stole my heart?

Mulla on menossa kuherruskuukausi mun uuden kotikaupungin kanssa. Enaan en kulje niska vinossa kun naan pilvenpiirtajia, niihin olen jo tottunut reissatessa. Chicago on vaan alyttoman jees. Arkkitehtuuri, julkinen liikenne ja maisemat vaan pistaa hymyilemaan. Amerikkalaiset rakastaa Chicagoa. North Carolinassa kun kerroin, etta muutan Chicagoon kaikki sanoivat aina "Chicago on ihan mahtava, tulet niin viihtymaan siella. Mutta se saa.. Windy city is not a joke" 

Vitsit kaukana kun huonona paivana on niin kylma, etta jopa Suomalaisena mietin, etta ei helvetti on kylla kylma. Ja kun valitan kylmyydesta, mulle on sanottu, etta ei oo viela ees paha, oota Tammikuuhun. 

Rikkaiden ja koyhien erot huomaa taalla selkeesti. Liikennevaloissa on kodittomia pysayttamasssa ja ne haluaa , etta avaat ikkunan ja annat niille rahaa. Keskustassa myos joka kulmalla istuu kodittomia kylttien ja vilttien kanssa.Taalla on ihan aitoja ghettoja, missa jengit hengaa kadunkulmissa ja ihmisia tapetaan harvasenpaiva. On huonoja ghettoja ja vahan parempia ghettoja. Vahan paremissa on ok ajaa autolla lapi paivisin, ovet lukossa ja kunhan ei astu ulos autosta. Alue missa asun, on taynna rikkaita ja keski-luokkaisia ihmisia hienoineen taloineen, mutta kun ylitan yhden ison tien, alkaa toinen asuinalue (ei ole siis viela mikaan paha), jossa ei jengilla enaan menekkaan taloudellisesti niin hyvin. Hostisa on hieman aina hermona jos kavelen siella yksin iltaisin. En oikein aikaisemmin ymmartanyt miksi, mutta eilen sain huomata miksi. 

Kavelin salilta kotiin, ja auto seurasi mua hetken aikaa ja hiljensi mun kohdalla. Olin hetken ihan varma etta ilta-paskat saa nyt otsikoita Suomi-tyton traagisesta murhasta tai sieppauksesta Chicagossa, mutta ei. Taa kaveri ilmoitti vain etta han seurasi minua salilta, ja haluaisi etta lahden treffeille kanssaan ja han voisi vaikka kuolla, etta alkaisin hanen tyttoystavakseen. Kohteliaasti ja hammentyneena kieltaydyin, kaskin painumaan helvettiin ja kaveri onneksi totteli, mutta en enaa kavele yksin salilta kotiin pimealla.

Vieno kusen, kannabiksen ja tupakan tuoksu. Se tuoksu kertoo, etta olet matkalla junalla keskutaan. Juna kulkee usean eri ghetton lapi ja on muutama asema joissa aina jannitan mita talla kertaa tulee kyytiin. Tanaan ruuhkajuna sai kylahullulta ilmaisen turistikierroksen kun han selitti koko matkan jokaisesta naapurustosta tarinoita. Taa oli ihan harmiton tapaus, mutta valilla ihmiset riehuu huumepaissaan ja varsinkin miehet kayttaytyy uhkaavasti. Asun tosiaan lannessa naapurustossa, joka on hyvaa aluetta, en ees haluu tietaa, etta mita meininki etelassa on. Sen vain tiedan, etta yksin sinne ei ole asiaa. Tuntuu hullulta, etta oikeasti mun tarvitsee valilla pelata ja aina olla varuillaan omassa kotikaupungissa. Suomalaisena oon tottunut, etta ihan missa vain voit kulkea yksin ja mihin kellon aikaan tahansa. Tietenkin Suomessakin on raiskareita ja muita kamaluuksia mutta en niita niin useinkaan mieti yolla Turun keskustassa kavellessani.

Thanks giving oli viime viikolla. Fiilikseltaan se on kuin joulu, mutta ilman lahjoja. Perheet ja ystavat kokoontuu yhteen syomaan kalkkunaa ja PALJON muita ruokia. Ruoan jalkeen katsellaan vahan amerikkalaista jalkapalloa ja koripalloa. Kaikinpuolin mukava tapahtuma. Mun uus hostperhe on mahtava ja tuntuu vai silta, etta taalla on nyt hyva olla.

Kasvisruokavalio burgereiden maassa

Olen ruoasta jo puhunut aikaisemmin, mutta koska aihe on lähellä sydäntä, tahdon tehdä aiheesta uuden postauksen. Mun ruokavalioon ei kuulu punainen liha. Kanaa ja kalaa syon muutamia kertoja kuukaudessa. Muuten porskutan kasvisruoalla. Tämän lisäksi olen erittäin nirso. Joten jos olet joskus nähnyt mut kaupassa hyllyjen välissä itkua vääntämässä, olen yrittänyt vain keksiä viikon ruokalistaa. Tiedostan itsekkin vaikeuttavani  elämääni liikaa, joten jos vielä vähän vaikeammaksi sen voisin tehdä: olen alkanut suosimaan vegaani ruokaa ( ja kosmetiikkaa). 

Suomalaisena olen tottunut siihen, että ruokaa saa K- ja S-kaupoista, Lidlistä ja Siwasta. Itse suosin Lidliä ja kierrän K-kaupat kaukaa.Turun Vegekauppa ehti myos olemaan suosikki hetken aikaa ennen muuttoa. Kaikissa peruskaupoissa on melko samanlainen valikoima, joissain parempi ja joissain huonompi. Amerikassa ei oo (onneksi) muutamaa kauppaketjua jotka voivat mielin määrin kiristää hintoja ja sitten iltapäivälehtien sivuilla hehkuttaa kun on alentanut ruisleivän hintaa 0,2 sentillä. Ei, täällä on niin monta eri ruokakauppaketjua, että en edes tiedä niitä kaikkia saatikka tiedä niiden eroavaisuuksia. 

Suomessa ajattelin , että kasvisruokahifistely on niin vaikeeta ja valikoimaa on liian vähän.

Sitten kun olet yli kuukauden Amerikassa metsästänyt mm. tofua, halloumia ja soijarouhetta alat ymmärtämään olleesi väärässä. Vegaanijuttuja kuten vegaanijuustoja ja muita olen kaipaillut täällä lihahelvetissä. 

Tänään otin päivän tavoitteeksi loytää mulle sopivaa ruokaa, ihan sama kuinka monta kauppaa täytyisi käydä läpi. 10 mailin ja kahden kaupan jälkeen olin taas vähän viisaampi. Pala halloumia maksaa 9 dollaria! Meinas itku tulla, halloum kuuluu ihan mun suosikkeihin. Suomessa vastaavan palan saa 2-4 eurolla. Soijarouhetta en vieläkään loytänyt. Mutta loysin muuta kivaa. Erityisesti vegaanipekonia odotan innolla, nyt mäkin saan darraruokaa.

Vaikka muutan uuteen maahan, en mä ruokavaliostani tingi. Kyllä näilläkin vaihtokilot kerrytetään. Lompakko kylläkin tyhjenee paljon nopeammin kuin Suomessa. Nälkäisiin tunnelmiin moikka ps. lisää postausideoita saa laittaa :)

Ketä niinku turkulaiset sanoo

Oman elämänsä julkkis. Haluan ajatella itseäni luovana, aurinkoisena ja verbaalisesti lahjakkaana. Olen ihmisenä empaattinen ja seikkailijana spontaani. Aivoni jankuttavat ”Mene ulos, tapaa uusia ihmisiä ja elä hetkessä”. Niin mä pyrin tekemään, koska ihanat asiat tapahtuu kun menet ja teet, ei kotona Netflixiä katsoen vaikka se onkin kivaa.

Rakastan matkustamista ja ympäri Eurooppaa olen pyörinyt lapsesta lähtien. Sukua löytyy Suomen lisäksi Ruotsista ja salainen haaveni olisi olla ruotsalainen. En ole ikinä ollut mikään Suomen suurin fani, mutta osaan toki arvostaa sitä mitä meillä täällä on. 

Olen media-asisstentti ja pääaineinani oli valokuvaus ja kuvankäsittely. Olen se kaveri joka nauraa kirjoitusvirheille, mutta silti usein laittaa pilkut vääriin kohtiin. Haaveammattini vaihtelee kissanrapsuttajasta radiojuontajaan, matkaoppaasta tuottajaan. Ystäväni kuvailivat minua valmistujaispuheessa seuraavasti: ”Jasmin tietää mitä haluaa, tekee mitä haluaa ja ei todellakaan tee mitä ei halua”.

Nyt mä haluan asua USA:ssa. USA on aina ollut mun unelma. Amerikka kiehtoo mua, koska se on monikulttuurinen, jännittävä, monipuolinen ja kaukana Suomesta ja näistä ympyröistä. Kirjoitan blogissani humoristisella otteella mielenkiintoisista havainnoista, asioista ja tapahtumista USA:ssa Au pair vuoteni aikana. Seuraavassa postauksessa kerron tästä ei todellakaan mutkattomasta prosessista. Vinkkinä voin sanoa, että näin ei ole kellekkään Suomessa käynyt yli 20 vuoteen. Welcome on board, lukijaksi pääsee oikeasta reunasta.

Psst.. Kuvista kiitos Hanna Suominen