Mulla on menossa kuherruskuukausi mun uuden kotikaupungin kanssa. Enaan en kulje niska vinossa kun naan pilvenpiirtajia, niihin olen jo tottunut reissatessa. Chicago on vaan alyttoman jees. Arkkitehtuuri, julkinen liikenne ja maisemat vaan pistaa hymyilemaan. Amerikkalaiset rakastaa Chicagoa. North Carolinassa kun kerroin, etta muutan Chicagoon kaikki sanoivat aina "Chicago on ihan mahtava, tulet niin viihtymaan siella. Mutta se saa.. Windy city is not a joke"
Vitsit kaukana kun huonona paivana on niin kylma, etta jopa Suomalaisena mietin, etta ei helvetti on kylla kylma. Ja kun valitan kylmyydesta, mulle on sanottu, etta ei oo viela ees paha, oota Tammikuuhun.
Rikkaiden ja koyhien erot huomaa taalla selkeesti. Liikennevaloissa on kodittomia pysayttamasssa ja ne haluaa , etta avaat ikkunan ja annat niille rahaa. Keskustassa myos joka kulmalla istuu kodittomia kylttien ja vilttien kanssa.Taalla on ihan aitoja ghettoja, missa jengit hengaa kadunkulmissa ja ihmisia tapetaan harvasenpaiva. On huonoja ghettoja ja vahan parempia ghettoja. Vahan paremissa on ok ajaa autolla lapi paivisin, ovet lukossa ja kunhan ei astu ulos autosta. Alue missa asun, on taynna rikkaita ja keski-luokkaisia ihmisia hienoineen taloineen, mutta kun ylitan yhden ison tien, alkaa toinen asuinalue (ei ole siis viela mikaan paha), jossa ei jengilla enaan menekkaan taloudellisesti niin hyvin. Hostisa on hieman aina hermona jos kavelen siella yksin iltaisin. En oikein aikaisemmin ymmartanyt miksi, mutta eilen sain huomata miksi.
Kavelin salilta kotiin, ja auto seurasi mua hetken aikaa ja hiljensi mun kohdalla. Olin hetken ihan varma etta ilta-paskat saa nyt otsikoita Suomi-tyton traagisesta murhasta tai sieppauksesta Chicagossa, mutta ei. Taa kaveri ilmoitti vain etta han seurasi minua salilta, ja haluaisi etta lahden treffeille kanssaan ja han voisi vaikka kuolla, etta alkaisin hanen tyttoystavakseen. Kohteliaasti ja hammentyneena kieltaydyin, kaskin painumaan helvettiin ja kaveri onneksi totteli, mutta en enaa kavele yksin salilta kotiin pimealla.
Vieno kusen, kannabiksen ja tupakan tuoksu. Se tuoksu kertoo, etta olet matkalla junalla keskutaan. Juna kulkee usean eri ghetton lapi ja on muutama asema joissa aina jannitan mita talla kertaa tulee kyytiin. Tanaan ruuhkajuna sai kylahullulta ilmaisen turistikierroksen kun han selitti koko matkan jokaisesta naapurustosta tarinoita. Taa oli ihan harmiton tapaus, mutta valilla ihmiset riehuu huumepaissaan ja varsinkin miehet kayttaytyy uhkaavasti. Asun tosiaan lannessa naapurustossa, joka on hyvaa aluetta, en ees haluu tietaa, etta mita meininki etelassa on. Sen vain tiedan, etta yksin sinne ei ole asiaa. Tuntuu hullulta, etta oikeasti mun tarvitsee valilla pelata ja aina olla varuillaan omassa kotikaupungissa. Suomalaisena oon tottunut, etta ihan missa vain voit kulkea yksin ja mihin kellon aikaan tahansa. Tietenkin Suomessakin on raiskareita ja muita kamaluuksia mutta en niita niin useinkaan mieti yolla Turun keskustassa kavellessani.
Thanks giving oli viime viikolla. Fiilikseltaan se on kuin joulu, mutta ilman lahjoja. Perheet ja ystavat kokoontuu yhteen syomaan kalkkunaa ja PALJON muita ruokia. Ruoan jalkeen katsellaan vahan amerikkalaista jalkapalloa ja koripalloa. Kaikinpuolin mukava tapahtuma. Mun uus hostperhe on mahtava ja tuntuu vai silta, etta taalla on nyt hyva olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ajatuksesi ovat tervetulleita