Au pair projekti

Tämän kirjoituksen pointtina ei ole haukkua mitään järjestöä.

"Tulet kohtaamaan ongelmia au pair vuotesi aikana" Mitä sitten jos ongelmat ovat suuria jo ennen lähtöä?

Kevät 2014 oli kamala ja tuleva viimeinen vuosi ammattikoulussa lähestyi uhkaavasti. Mietin koko kesän mitä oikein tekisin valmistujaisten jälkeen. Suomi saisi jäädä sillä silloin tuntui, että mulla ei ole täällä mitään (mikä ei kyllä ole totta). Seuraavana syksynä löysin itseni au pair järjestön haastattelusta. Päätin lähteä Amerikkaan, olihan se ollut suuri haaveeni aina. Järjestön mukava haastattelija kehui minua ja sanoi, että löydän perheen nopeasti, sillä olin kaikinpuolin täydellinen au pair. Sanat kuullostivat kivalta ja kasasin hakupaketin muutamassa kuukaudessa.

Huhtikuun lopulla aloin skypetellä perheiden kanssa. Perheitä tuli ja meni. Enemmän meni. En tajunnut mikä voi olla vikana. Järjestökin oli hieman ihmeissään. Viimein toukokuun lopulla löytyi ihana perhe New York Citystä. Kaikesta oltiin jo sovittu ja olin aivan innoissani täyttelemässä viisumihakemusta, kunnes parin päivän päästä he ilmoittivat, että eivät otakkaan minua. Ilman mitään syytä. Siitä seurasi itkupotkuraivarit ja vaihdoin järjestöä sillä minusta tuntui että nykyinen ei hoida hommiaan. Olin kahdella järjestöllä samaan aikaan. 

Juhannuksena ihana perhe vanhan järjestön kautta Floridasta otti yhteyttä ja sama homma. Kaikki sovittiin jo ja täyttelin taas iloisesti viisumijuttuja. Erosin myös toisesta järjestöstä, en tarvinnut heitä enään. Päivä myöhemmin tuli taas peruutus. "Ei voi olla totta". Järjestöni lähti selvittämään asiaa, ja taas ilman mitään järkevää syytä näin tapahtui.

Kaikki, isoja pomoja myöten järjestössä ihmettelivät asiaa. Peruutuksia tulee harvoin, ja minulle kaksi lyhyen ajan sisään ilman mitään selitystä? USA:n ja Suomen päässä pyydeltiin anteeksi vuolaasti ja luvattiin perhe elokuuksi. Näin ei ole Suomessa kellekkään käynyt yli 20 vuoteen. 

Ihana perhe North Carolinasta löytyi suhteellisen pian.  Perheellä kesti kauan vahvistaa päätöksensä. Aloin vaipumaan jo epätoivoon ja katselin työpaikkoja Suomesta. Viimein kun päätös tuli, aloin heti taas täyttämään viisumihakemusta. Täytin sitä 5 tuntia soitellen jokapaikkaan ja välillä itkien. Ihanaa. Sitten saan kuulla, että en saa haastattelu aikaa ajoissa. Jumalattoman itkupotkuraivarin ja miljoonan puhelinsoiton jälkeen sain hätäanomuksella viisumihaastatteluajan viikkoa ennen lähtöpäivää. Haastattelun jälkeen voi mennä päiviä ennenkuin viisumi myönnetään. 

Eli tällä hetkellä tilanne on seuraava: ehkä ehdin, ehkä en. Semisti jännittää. Jos kaikki menee putkeen, olen lentokonessa kohti New Yorkia alle kahden viikon päästä.  Jos menee putkeen... 

Toivotaan parasta ja ainakin meidän Luca näytti tänään niin söpöltä kuvatessani siskon konfirmaatiokuvia. Tulee niin ikävä tota pörrökasaa! Ehkä en lähdekkään?